Musiikin kuunteleminen on nykyisin paljon helpompaa kuin vaikkapa 1990-luvulla. Tämä johtuu yksinkertaisesti teknologian kehittymisestä. Vielä 1970-luvulla musiikkia kuunneltiin joko radiosta tai magnetofonista eli nauhurista. Kasetit ovatkin hyvin tuttuja heille, jotka ovat syntyneet 1970-, 80- tai 90-luvulla. Sittemmin kasetit kuitenkin jäivät unholaan, sillä musiikin kuuntelu sai järkevämpiä muotoja. Ensimmäinen mukana kuljetettava kasettisoitin oli Sony Walkman.
Kaseteista CD-levyihin
Kasetit saivat hiljalleen jäädä, kun CD-levyt alkoivat valloittamaan maailmaa. CD-levyt tekivät tuloaan 1990-luvulla, jolloin myös musiikkia levytettiin todella paljon. CD-levyjä voitiin kuunnella niin radion yhteydestä löytyvillä kuin kannettavilla CD-soittimilla. Tämä muuttikin musiikin kuuntelemisen muotoa paljon, sillä CD-levyjen ilmestymisen aikoihin musiikkia pystyi kuuntelemaan myös liikkeellä ollessaan. Kannettavien CD-soitinten yhteyteen lisättiin pian myös fm-radio, joten se lisäsi ihmisten kiinnostusta kannettavia musiikkisoittimia kohtaan. Ensimmäisissä CD-soittimissa oli kuitenkin paljon ongelmia, mitkä häiritsivät kuuntelijoita. Vakavin näistä ongelmista oli se, että soitin ei havainnut kovin hyvin tärinää. Musiikki saattoi siis pätkiä hyvinkin paljon.
MP3-soittimet
2000-luvulla musiikkia kuunneltiin eniten MP3-soittimilla. Ne olivat litteitä, kevyitä ja kaikin puolin pienikokoisia. Soitin sopikin siis helposti taskuun esimerkiksi lenkin ajaksi. MP3-soittimia käytetään vielä tänäkin päivänä, mutta soittimien lisäksi musiikin kuuntelu on muuttunut siten, että musiikkia kuunnellaan eniten puhelimella. Puhelimet ovatkin tänä päivänä paljon muuta kuin soittamista varten. Niillä voi esimerkiksi pelata pelejä mobiilikasinolla casinohuone mobiili vaikka samaan aikaan, kun kuuntelee musiikkia puhelimella.
Myöskään YouTube ei ole enää ainoa keino kuunnella musiikkia. YouTube on itse asiassa syrjäytynyt jo ainakin osittain muun muassa Spotifyn ja muiden suoratoistopalveluiden alta. Spotify on tällä hetkellä kaikkein suosituin suoratoistopalvelu. Sovellus asennetaan omaan älypuhelimeen ja sovelluksen kautta voi kuunnella omia suosikkiartistejaan milloin tahansa haluaa. Spotifyn hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös se, että kappaleita tai kokonaisia albumeja on mahdollista tallentaa offline-tilan kuuntelua varten. Jos siis on nettiyhteyden ulottumattomissa, ei tarvitse lopettaa musiikin kuuntelua. Spotifyn offline-tilan käyttäminen on kätevää esimerkiksi lentomatkojen aikana.
Musiikin kuuntelemiseen on siis tänä päivänä paljon mahdollisuuksia. Riittää, että sinulta löytyy älypuhelin ja kuulokkeet. Niin vähällä pääset musiikin maailmaan.