The Rolling Stones kuuluu ehdottomasti kaikkein suurimpien yhtyeiden sarjaan. Tämä vuonna 1962 perustettu yhtye tekee keikkoja ja uutta musiikkia edelleen. Kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen The Rolling Stones tuli takaisin julkisuuteen vuonna 2020 uuden singlen kanssa. Living in a Ghost Town -niminen kappale on saanut loistavan vastaanoton yleisöltä. Voidaankin olettaa, että nämä herrasmiehet tullaan näkemään kiertueella uuden musiikin tiimoilta. The Rolling Stones on tietenkin siitäkin erikoinen yhtye, että sen kokoonpano on pysynyt lähes samana jo vuosikausia. Yhtyeen muodostavat tänäkin päivänä Mick Jagger, Keith Richards, Charlie Watts ja Ronnie Wood. The Rolling Stones on myös julkaissut ahkerasti musiikkia vuosikymmenien aikana. Yhteensä studioalbumeita on julkaistu vuoteen 2020 mennessä jopa 25 kappaletta.
The Rolling Stones on yksi musiikkimaailman suurimmista nimistä, mutta toki muitakin legendoja löytyy. Useimmat näistä jättiläisistä ovat tehneet musiikkia jo pitkään. Valitettavasti jotkut yhtyeet ovat joutuneet lopettamaan esimerkiksi jäsenen kuoleman tai keskinäisten riitojen vuoksi. Silti edelleen on olemassa näitä eläviä legendoja, jotka jatkavat musiikin tekemistä yhä vaan.
The Beatlesista Led Zeppeliniin ja U2:seen
Rockin maailma käsittää monia eri yhtyeitä ja monia eri rockin alalajeja. Rock onkin monipuolista musiikkia, joka voi pitää sisällään elementtejä monista muista musiikkityyleistä. On kuitenkin myös sellaisia yhtyeitä, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi muihin myöhemmin tulleisiin yhtyeisiin. Yksi näistä on tietenkin Englannin Liverpoolista ponnistanut The Beatles. John Lennonin ja Paul McCartneyn ideasta lähtenyt yhtye on onnistunut luomaan niin suuren uran, että jopa uudet sukupolvet nimeävät The Beatlesin esikuvakseen. The Beatles tunnetaan erityisen tarttuvista kappaleistaan. Sanat ja melodiat jäävät mieleen helposti, mikä onkin ollut omiaan auttamaan The Beatlesia uralla eteenpäin. Esimerkiksi kappale Yesterday on varmasti jokaiselle tuttu, sillä kyseistä kappaletta soitetaan tiuhaan radiossa edelleen tänäkin päivänä.
Led Zeppelin taas on vuonna 1968 Englannissa perustettu rock-yhtye. 1970-luvulla se kuului maailman suosituimpien rock-yhtyeiden joukkoon. Tuolta ajalta ovatkin peräisin lähes kaikki Led Zeppelinin suosituimmista kappaleista. Edelleen tänä päivänä monet Led Zeppelinin kappaleista vaikuttavat uusien yhtyeiden musiikkiin. Suosituimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Stairway to Heaven, Rock and Roll sekä Kashmir.
Irlannin lahja maailmalle on rock-yhtye U2. Yhtyeen keulamies ja perustaja Bono perusti U2:n vuonna 1976. U2 on myös eräänlainen sekoitus monia eri tyylejä. Näiden tyylien joukkoon kuuluu niin post-punkia kuin perinteistä rockia. Siinä lieneekin yksi syy siihen, miksi U2 on edelleen suosittu. Se on onnistunut muuttamaan musiikkiaan siten, että musiikki on aina modernia ja pysyy musiikkitrendien aallonharjalla. U2 on onnistunut säveltämään myös muutamia hittejä, jotka voi tulkita jo legendaarisiksi. Näitä ovat esimerkiksi With or Without You sekä I Still Haven’t Found What I’m Looking For. Nämä kappaleet saavat radiosoittoa vielä tänä päivänäkin.